6. luokka

elokuva

Elokuvatyöpaja

6. luokkalaiset pääsevät tutustumaan elokuvan maailmaan. Työpajoissa oppilaat tutustuvat elokuvanteon eri osa-alueisiin: kameratyöskentelyyn, äänittämiseen, näyttelemiseen, kohtauksen suunnitteluun ja kohtauksen kuvaukseen työpajaohjaajien avustuksella. Oppilaat tekevät ensin kuvakäsikirjoituksen jonka pohjalta kuvataan kohtaukset, jotka työpajan toinen ohjaaja, TAMKin medianomi-opiskelija Inka Lehtonen leikkaa jälkikäteen.

Kuudesluokkalaisten leffatyöpajan tuotokset nähdään lauantaina 18.11. ensi-illan hengessä elokuvateatteri Bio Sastamalassa punaisen maton saattelemana! Elokuvateatterissa on 2 näytöstä ja kesto noin 15 minuuttia.

Järjestäjä: Sastamalan nuorisopalvelut